Erkko Trophy – kovempi kuin koskaan
Vanajanlinnan EM-kisat saivat arvoisensa jatkumon, kun suuri joukko EM-titteliä tavoitelleista pelureista jatkoi Suomen vierailuaan viikolla osallistuakseen Helsingin Talissa nyt jo 45. kerran pelattuun Finnish Amateur Openiin. Mediamoguli Eljas Erkon aikoinaan alulle panemassa Erkko Trophyssä olisi suomalaisella ollut oiva mahdollisuus niistää vieraita nenään, mutta toisin kuitenkin kävi. Voiton vei varsin hyvällä tuloksella 206 (-7) EM-kisoissa viidenneksitoista sijoittunut Tanskan Joachim Brandt Hansen. Ykkössija ratkesi tosin vasta uusinnassa, missä tanskalainen kukisti Italian Niccolo Guintarellin upottamalla oma viisimetrisen birdieputtinsa.
Avauskierroksen jälkeen kotikatsomon toiveet kohdistuivat Henri Satamaan, joka jatkoi hyvää EM-kisa virettään jakamalla johtopaikan yhdessä kisan voiton ratkaisseen kaksikon kanssa. Sataman putteri kävi kuumana ja birkkuja piirrettiin avauskierroksen tuloskorttiin peräti kahdeksan. Kaksi seuraavaa kierrosta ei sujunut aivan samaan tahtiin, mutta jaettu yhdeksäs sija (212, -1) ehkäpä kaikkien aikojen kovatasoisimmassa Erkko Trophyssa oli Henkalta kuitenkin oiva suoritus.
Toisen päivän suomalaisnimi Talissa oli avauskierroksen jälkeen kuudentena ollut Mikael Salminen. Micke nipisti avauskierroksen tuloksestaan kolme lyöntiä ja nousi upean 66 (-5) lyönnin kierroksensa myötä kärkipaikalle. Päätöskierroksella meno kuitenkin hieman hyytyi ja lopputuloksena oli viides sija tuloksella 209 (-4).
Kilpailun parhaaksi sinivalkoiseksi nousi lopulta, kukas muukaan, kuin 22 lierihattua omistava Tapio Pulkkanen. Kotkalainen löi palloa päätöskierroksella 67 kertaa ja nousi jakamaan lopputuloksissa kolmatta sijaa (208, -5).
Suurimmat ennakko-odotukset harteillaan kantanut Kalle Samooja ei pystynyt uusimaan kahta edellisvuoden voittoaan, vaan päätyi sijalle 17 (217, +4).
Naisten sarjassa kaksoisvoitto
Suomalaisittain kilpailun parasta antia oli luonnollisesti naisten sarjassa saavutettu kaksoisvoitto. Linda Henriksson otti kauden avausvoittonsa tuloksella 218 (+5) ja kakkoseksi, lyönnin voittajasta jääneenä, golfasi Elina Nummenpää. Kolmas oli espanjan Ana Fernández De Mesa.
Naisten sarjassakin voittajaa jouduttiin jännittämään viimeiselle viheriölle saakka. Henrikssonin väylällä 17 upottama birdie karisti espanjalaisen kahden lyönnin päähän ja viimeisellä väylällä voitto sinetöityi parilla Nummenpään päättäessä kierroksensa bogiin.
Taivaanrannassa siintävät MM-kisat
Seuraava kovemman luokan koitos Team Finlandille on Buenos Airesissa, Argentiinassa pelattavat MM-kilpailut. Naisten Espirito Santo Trophy –nimeä kantava turnaus pelataan näistä kahdesta ensin, lokakuun 20–23. päivä. Miesten Eisenhower Trophy starttaa puolestaan 28. päivä. Päävalmentaja Staffan Johansson on nyt nimennyt kisoihin kolmihenkiset joukkueet. Kalle Samoojan ja Tapio Pulkkasen valinta joukkueesen on ollut jo pitkän aikaa selviö, mutta kolmanneksi lähtijäksi on ollut ehdokkaita ja arvailuja. Nyt ei enää tarvitse veikkailla, sillä päävalmentajan valinta kohdistui joukkue EM-kisoista hyvän pelivireen saaneeseen Mikael Salmiseen. Varamiehenksi Johansson nimesi Teksasin yliopistossa opiskelunsa aloittavan Toni Hakulan.
Naisten joukkueen kärjen muodostaa kesällä sekä alle 21-vuotiaiden, että naisten lyöntipelin Suomen mestaruudet voittanut Sanna Nuutinen. Syksyllä myös Teksasissa yliopistouransa aloittaneen Nuutisen seuraksi Staffan nimesi juuri Erkko Trophyn voittaneen Linda Henriksonin ja Noora Tammisen. Varalla on Elina Nummenpää.
Kotimaan kilpailukautta on edessä vielä kaksi Finnish Tourin osakilpailua sekä kiertueen Nordcenterissä pelattava finaali. Ammattilaiskentille tämän kauden jälkeen siirtyvillä Kallella (Samooja) Mikaelilla (Salminen) sekä Henrillä (Satama) on puolestaan edessä hikinen urakka Euroopan Tourin karsinnoissa. Ensimmäinen vaihe on käynnissä ja suomalaista on jo tulessa Henri Satama, joka pelaa ensimmäisen karsintavaiheen Portugalissa. Kolmen viikon päästä paikkaa auringossa metsästävät Samooja ja Salminen. Heillä pelipaikkana on Circolo Golf Bogogno Fubinessa.
Sulka hattuun
Kalle ehti tässä välissä saamaan jo sulan hattuunsa edustamalla Suomea Manner-Euroopan sekä Ison-Britannian ja Irlannin yhdistetyn joukkueen välisessä St. Andrews Trophyssa. Saarelaiset jäivät tällä kertaa jalkoihin lukemin 14–10. Voitto oli harvinaista herkkua, sillä se oli ensimmäinen tällä vuosituhannella ja vasta neljäs koko kilpailun historiassa. Kalle pelasi edukseen tuoden joukkueella 2,5 pistettä yhdellä voitolla ja kolmella tasurilla. Muita Manner-Euroopan hahmoja olivat EM-kisoissa sijaa 15 jakanut Norjan Espen Kosftadt sekä Vanajanlinnassa kuudenneksi sijoittunut Italian Nino Bertasio.
Kirjoittaja on golfin moniosaaja Lahdesta, Juha Taskinen. Juha on toiminut ja toimii osittain edelleen tiedottajana, toimittajana, managerina ja kuvaajana.
10.08.2010
Todistusten jako
27.07.2010
SM-kisojen jälkipyykki
11.07.2010
Kenraaliharjoitus
29.06.2010
Tuloksia meiltä ja muualta
14.06.2010
EM-kotikisat lähestyvät
02.06.2010
Kilpailutahti tiivistyy
28.05.2010
Katsaus golf maajoukkueiden alkukauteen